Jäiskö vai lähtiskö?

Tämä kirjoitus on ennen kaikkea kilteille, hyville työntekijöille. Näppituntumani on, että Suomessa on perinteisesti arvostettu pitkiä työsuhteita ja pitkiä uria samassa organisaatiossa ja jopa samassa tehtävässä. Toisaalta IT-buumin aikaan maailmalta kuului, että työpaikkaa on vaihdettava noin vuoden välein ja jos on yli kolme vuotta samassa paikassa, jotain on pahasti vialla.

Pitäisikö jäädä vai lähteä?

Yksi menestyksen salaisuuksista on, että joko järjestää ympäristönsä itselleen suotuisaksi tai jollei se auta, vaihtaa ympäristöä. Suomalaisilla on hämmentävän yleisesti tapana jäädä murjottamaan ja odottamaan korjaamista huomattuaan, että joku asia on väärin. Joskus asioita ei vaan korjata. Tai ainakaan niitä ei korjata oman elämän kannalta tarpeeksi nopeasti. Eräässäkin firmassa keskijohdon ongelmat tulivat esille siten, että henkilöstön kierto kyseisellä osastolla nousi vuodessa 75 %:iin. Ylin johto huomasi luvut ja palkkasi ulkopuolisen konsultin soittamaan lähteneille. Selvityksen tuloksena osaston johtaja sai lähteä. Jos kaikki nuo itse irtisanoutuneet ihmiset olisivat jääneet työpaikalleen, he saattaisivat kärvistellä siellä edelleenkin saman esimiehen alla.

Työmarkkinoilla voi äänestää jaloillaan pysymällä tai lähtemällä. Me suomalaiset olemme usein ihailtavan kärsivällisiä ja uskollisia työnantajillemme, mutta joskus se kääntyy meitä vastaan. Ennen monet olivatkin töissä perheyrityksissä, jotka pitivät omistaan huolta. Nyt monet ovat töissä pörssiyhtiöissä tai samanlaisin opein johdetuissa yrityksissä. Sellaiset yritykset eivät välttämättä noudata hiljaista ”sosiaalista sopimusta” molemminpuolisesta reiluudesta. Mielestäni silloin ei työntekijänkään pidä. Tapasin kerran pätevän nuoren henkilön, jonka yritys kieltäytyi antamasta hänelle ylennystä selvästi tekosyillä. Henkilö pääsikin helposti kilpailijalle haluamaansa asemaan. Siellä tehtävät eivät vastanneetkaan sovittua, joten hän sanoutui vielä itse koeaikana irti saatuaan kolmannen paikan, jossa asiat olivat kohdallaan. Sekä ensimmäinen että toinen työnantaja alkoivat lupailla ylennyksiä ja tehtäviä tajutessaan olevansa menettämässä loistavan työntekijän. Myöhäistä.

Firmaa tai pomoaan on yleensä vaikeaa tai mahdotonta muuttaa. Itsensä kehittäminen ja/tai työpaikan vaihtaminen on yleensä helpompaa. Hyvässä paikassa sen sijaan kannattaa pysyä niin kauan, kun se pysyy hyvänä.

Kaikki tämä kuulostaa niin yksinkertaiselta, etten meinannut ensin edes blogata tästä. Sitten tulin ajatelleeksi, miten tavattoman monta kertaa olen kertaan törmännyt tilanteeseen, jossa pätevä ja mukava ihminen kärsii vuosikaudet siksi, että esimerkiksi pitää kiinni ”reiluussopimuksesta” ja pysyy työpaikassaan silloinkin, kun työnantaja on kerran toisensa jälkeen teoillaan osoittanut, että se ei pidä kiinni siitä.