Itsekuria työntekoon (eli ei!)

Kylläpä tämä pienimuotoinenkin matkailu on hidastavinaan bloggaamista. Siispä pienimuotoisia kirjoituksia tähän hätään.

 

Juuri nyt pitäisi tehdä erästä haastavaa ja hankalaa työtehtävää ja jotenkin lipsahdin miettimään tätä blogia. Enkä vain miettimään vaan kirjoittamaan. Argh! Ura- ja elämänhallintaoppaat julistavat itsekurin ilosanomaa ja me itsekurittomat vääntelehdimme tuskissamme, kun sitä ei ole. Ja sitä ei kuulkaa todellakaan ole! Oikeasti toimivat konstit ovat rutiini ja sosiaaliset sitoumukset. Jälkimmäinen tarkoittaa lähinnä sopimuksia muiden kanssa tai velvollisuudentuntoa muita kohtaan. Kun ”hyvän” ja ”huonon” itsekurin omaavia ihmisiä on testattu laboratorio-olosuhteissa, on huomattu, että itsekuri on jokseenkin yhtä huono kaikilla. Havaittiin, että ”hyvä” itsekuri onkin tosiasiassa sitä, että osaa järjestää elämänsä niin, että välttää kiusauksia. 

Ajanhaaskaus sähköpostiin, uutisiin, sosiaaliseen mediaan tai bloggaamiseen ei välttämättä ratkea lopu ns. ryhdistäytymällä kovinkaan helposti. On paljon helpompaa varata kalenterista ajat asioille, joita haluaa tehdä (esim. työnsä) ja sitten jotain pieniä aikoja ajanhaaskaukselle. Eli/ja luoville tauoille. Niille - myös työsähköpostien kahlaamiselle! - kannattaa varata päivän tuottamattomimmat ajat. Ne vaihtelevat eri ihmisillä, mutta tyypillisiä ovat lounaan jälkeinen ”kuollut hetki”, iltapäivän viimeinen tunti ja koomahetki heti, kun on tullut kotiin.

Tämä itsekurijuttu pohjauu erinäisten arkikommellusten sijaan mm. Stanfordin klassiseen vaahtokarkkikokeeseen. Siinä lapsi laitetaan huoneeseen, pöydälle laitetaan vaahtokarkki ja tutkija sanoo poistuessaan, että jos lapsi odottaa vartin syömättä ensimmäistä karkkia, hän saa toisenkin. Paremmin pärjäsivät lapset, jotka keksivät yhtä sun toista puuhaa: he peittivät silmänsä käsillään, kääntyivät selin, potkiskelivat pöytää, kiskoivat ponihäntiään tai silittivät vaahtokarkkia kuin pehmolelua. Huonommin menestyivät lapset, jotka yrittivät selviytyä vain tuijottamalla vaahtokarkkia, mikä vastannee jossain määrin aikuisten yrityksiä pitää kiinni itsekuristaan. (Myöhemmin on tosin huomattu, että tuloksiin vaikuttaa huomattavasti, miten paljon lapset luottavat aikuisiin. Jos uskoo, että lupausta toisesta vaahtokarkista ei kuitenkaan pidetä, lapset kyllä älyävät, että karkki kannattaa syödä heti. Jos tämä on tilanne työpaikallakin, ei taida enää riittää pelkkä omien työskentelytapojen muuttaminen. Tuurilla ja tarmolla kuvioon voi saada muutosta. Jollei sekään auta, viimeisenä keinona voi olla parempi etsiä sopivampi työpaikka.)

Olipas hyvä, että muistin tämän asian: taas tuli turhaan podettua huonoa omaatuntoa heikosta itsekurista ja varmaan hukattua lisää aikaa pelkästään murehtimiseen. Tein juuri itselleni aikataulun loppupäiväksi ja seuraavaksi se sisältää työntekoa. Postaan siis tämän ja alan noudattaa suunnitelmaani. Keksikääs hyviä rutiineja ja sosiaalisia sitoumuksia!