Tuesday, March 26, 2013

Näin estät itseäsi kiusaamasta työpaikalla



1. Jos työpaikallasi on lisäksesi yksikin ihminen, muista olla pilkkaamatta häntä, nöyryyttämättä häntä ja tekemättä häntä naurunalaiseksi.

2. Muista, että ihmiset tulevat työpaikalle töihin, eivät kiusattaviksi. Jos näet työkaverisi, alaisesi, esimiehesi tai jonkun muun, älä huuda, hauku, solvaa tai loukkaa häntä.

3. Älä mustamaalaa, arvostele aiheetta tai esitä vääriä syytöksiä ihmisistä työpaikallasi.

4. Jos työyhteisössäsi on jäsen, jonka kanssa et ole samaa mieltä, jonka kanssa et tule toimeen, josta et pidä tai jolla on erilainen persoonallisuus kuin itselläsi tai jota sinä tai joku muu on saattanut kiusata, on turvallisinta olla kyseenalaistamatta hänen mielenterveyttään.

5. Jos huomaat jonkun, jonka voisi jättää kutsumatta kokouksiin tai tiedonvälityksen ulkopuolelle, tee niin ainoastaan, jos se on oikeasti työtehtävien ja organisaatiokaavion mukaista. Älä jätä häntä ulkopuolelle huviksesi, ilkeyttäsi, osoittaaksesi valtaa tai muuten kiusaamismielessä.

6. Jos huomaat mahdollisuuden antaa jollekin ihmiselle kohtuuttoman työmäärän tai aikataulun, älä tee sitä.

7. Jos huomaat mahdollisuuden antaa jollekin työntekijälle liian vähän ja liian helppoja tehtäviä, älä tee niin.

8. Jos huomaat mahdollisuuden moittia jotakuta mitättömistä pikkuasioista, korostaa merkityksettömiä virheitä, aliarvostaa muiden työtä tai osaamista, mennä henkilökohtaisuuksiin tai antaa muuten asiatonta palautetta, älä tee niin.

9. Kanna kovaäänistä pilliä. Jos huomaat olevasi kiusaamaisillasi, poistu äkkiä käytävälle, kahvihuoneeseen tms. ja puhalla pilliin, kunnes joku pysäyttää sinut.

10. Pyydä oma pomosi apuun. Jos on ihan hirveän vaikeaa lopettaa kiusaaminen, pyydä pomoasi muistuttamaan, että se on kiellettyä, koska se mm. vaarantaa työturvallisuuden ja vähentää tuottavuutta.
 
11. Jos huomaat, että paikalla on eri sukupuolta, rotua, uskontoa, sukupuolista suuntautumista, ikäryhmää edustavia tai muuten itsestäsi eroavia ihmisiä, älä käytä sitä tai mitään muutakaan tekosyynä kertoa loukkaavia vitsejä tai olla muuten loukkaava tai epäkunnioittava.

12. Mene toisen työntekijän työhuoneeseen vain, jos sinut on kutsuttu sisään ja et aio kiusata häntä.

13. Pidä aina oikea kätesi mukanasi. Jos kiusaamishimo iskee, läimäytä sillä itseäsi niin, että kiusaushimo unohtuu.

14. Jos työkaverisi, alaisesi, esimiehesi tms. kehottaa lopettamaan vitsailun, herjan heiton, leukailun, hurtin huumorin, huutelun tms., lopeta se riippumatta siitä, miten paljon vitsailua on ollut ennen. Jollet lopeta toistuvista pyynnöistä huolimatta, sinusta tulee kiusaaja.

15. Rehellisyys kannattaa. Kun haet työpaikkaa tai uutta tehtävää, kerro jo haastattelussa, että aiot kiusata. Jollet tee sitä, työnantaja saattaa ottaa sen merkkinä, että olet mukava ja yhteistyökykyinen henkilö.

No comments:

Post a Comment