Johtaminen on palveluammatti

Johtaminen on työtä, jota tehdään parhaiten omalla persoonalla. Istuimme pitkästä aikaa lounaalla vanhan tuttavani kanssa, kun hän alkoi kehua vuolaasti tuoretta ex-pomoaan. Pomo oli ollut reilu, oikeudenmukainen, asiaan keskittyvä, aikaansaava ja selvästi jotenkin positiivista energiaa luova. Sivulauseessa tuttavani lipsutti, että ex-pomo oli ollut myös - tuttavani sanoin - melkoinen persoona.

Monet esimiehet taitavat olla kuivahkoja ja nihkeähköjä, vaikka voisivat olla hyviä ja persoonallisia pomoja, koska he yrittävät vähän liikaa olla "oikeanlaisia" ja yrittävät mukautua varsin kapeaan muottiin. Mistä lie johtuu? Ehkä mallioppimisesta? Tai sosiaalisesta paineesta olla samanlaisia kuin muut; oli siitä hyötyä tai ei? Tai epävarmuudesta omista taidoista ja kuvitelmasta, että sillä konstilla pärjää? Tai sitten ovat pelästyneet muita pomoja, joista ei tule hyviä ainakaan lähiaikoina? Esimerkiksi mitä narsistisempi tyyppi, sitä enemmän antaa yleensä muunkin järjettömyytensä näkyä, koska pitää itseään täydellisenä.

Työpaikalla ei tietenkään (useinmiten) voi olla kuin kotonaan ja on vähintäänkin tervettä tiedostaa omat huonot puolensa. Yritän sanoa, että Suomessa siinä hommassa menee ehkä lapsi pesuveden mukana. Riittäisi, että käyttäytyy aina tilanteeseen sopivasti ja katsoo, ettei omista huonoista puolista ole (liiemmälti) haittaa muille. Lopun rahan edestä voi ja saa olla omanlaisensa. Jollei muuta, ihminen on paremmalla tuulella, kun voi olla oma itsensä ja muiden on helpompi toimia, kun tietävät, mitä odottaa. Oleellistahan on se, miten hyvin työnsä tekee. (Ok, onhan pakassa toki vielä imago, sisäinen markkinointi ja uskottavuus. Mutta moniko niitä osaa hallita nytkään? Ja onko itsensä mauttomaksi ja hajuttomaksi tekemisessä niissäkään apua? Palannen näihin vielä joskus.)

Erääseen uuteen työpaikkaan mennessäni kättelin pari organisaatioporrasta ylemmän johtajan. Hän osoitti oveaan ja sanoi:

        - Tältä ovelta saa sitten johtamispalveluja. 

Mieletöntä! Tehtävieni puolesta en valitettavasti ollut tekemisissä hänen kanssaan sen vertaa, että olisin päässyt kokeilemaan moista eksotiikkaa. Mahtavaltahan se kuulostaa: että joku auttaisi minua tekemään työni paremmin ja saamaan parempia tuloksia! Johtaminen nähdään kiusallisen usein jonkinlaisena alaisiin suhtautuvana vallankäyttöammattina, jossa ihmisiä tönitään paikasta toiseen kuin shakkinappuloita ihan kuin eivät itse osaisi kävellä. Niissä paikoissa juhlapuheet henkilöstöstä tärkeimpänä voimavarana, osaamisen tärkeydestä ja ties mistä unohtuvat äkkiä.

Monasti saa enemmän aikaan, kun auttaa alaisia tekemään työnsä. Kokeilin tätä taannoin harjoittelijoiden kanssa. Törmäsin ongelmiin heti kättelyssä: minulla ei ole tainnut koskaan olla tuttavani ex-pomon kaltaista esimiestä, joten en oikein saanut kaiveltua muististani hyviä käytäntöjä matkittaviksi. Päätin, että vähintä, mitä voin tehdä on varmistaa, että olen harjoittelijoiden tehtävien edistymiselle enemmän avuksi kuin haitaksi. Jollen muuta keksinyt, kyselin tapaamisten päätteeksi, voinko vielä auttaa jotenkin heidän töidensä suhteen. Ensimmäisillä kerroilla vastaus taisi olla leuan loksahdus ja hämmennys. Pitäisi kysyä silloisilta harjoittelijoilta, oliko siitä jotain hyötyäkin. Virallisissa puheissa sain kehuja kannustamisesta, mutta nimetöntä palautetta ei kerätty, joten vaikea tietää. Osa kyllä alkoi kysellä aika paljonkin ja sehän oli hyvä. Ja ainakin itsestäni kuitenkin tuntui, että hommat etenivät paremmin. Pitääkin varata uusi lounas tuon tuttavani kanssa ja  haastatella, millainen se hyvä pomo oikein oli ja miten se sen teki.

Pomous onkin siis palveluammatti.